Emil Aaltosen Museosta on yksi huone omistettu kokonaan Ylikartanolle, Aaltosen aikanaan omistamalle suurtilalle. Kartanoon on mahdollista tutustua sitä esittelevän multimedian ja pienoismallin avulla.

Mäntsälässä Nummisten kylässä sijaitsevan Ylikartanon eli Andersbergin voi katsoa saaneen alkunsa vuonna 1606, jolloin Ruotsi-Suomen kuningas Kaarle IX lahjoitti ratsumestari Henrik Wreden leskelleläänityksiä, joihin kuuluivat myös Mäntsälän Nummisten ja Sälinkään talonpoikaiskylät. Ennen Aaltosen aikaa Ylikartanon historiassa erityisen merkittävä oli von Qvanten -suvun aikakausi, joka alkoi vuonna 1854 Karl William von Qvantenin ostettua kartanon. Vuonna 1861 kartano siirtyi Hugo von Qvantenille, joka uudisti voimakkaasti kartanon maa- ja karjataloutta. Kartanon alueelle rakennettiin mm. navetta, talli, meijeri, sähkölaitos, tiilitehdas ja saha. Kartanon päärakennuksen läheisyyteen rakennettiin keilarata, huvimaja ja romantiikan virtauksiin liittyvä rauniorakennelma.

Emil Aaltonen hankki Andersbergin kartanon omistukseensa syksyllä 1917 ja samalla hän muutti sen nimen Ylikartanoksi. Aaltosen syyt suuren maatilan hankkimiselle olivat hyvin selkeät. Vuoden 1917 aikana kävi elintarviketarjonta Tampereella niin huonoksi että työväki ei tahtonut saada itselleen välttämättömimpiäkään tarvikkeita. Tässä tilanteessa Aaltonen näki välttämättömäksi jonkin suuren maatilan ostamisen, sillä hänen näkemyksensä mukaan vastuullisen työnantajan velvollisuutena oli huolehtia työntekijöidensä perustarpeista. Asia konkretisoitui vuoden 1918 syksyllä, jolloin jalkinetehtaan työväki liitettiin kartanon ruokakuntaan. Näin oli mahdollista viedä elintarvikkeita suoraan Tampereelle. Pula-ajan päätyttyä Aaltonen ei kuitenkaan malttanut luopua Ylikartanosta.

Tultaessa 1920-luvulle oli Emil Aaltosella selkeä suunnitelma Ylikartanon kehittämiseksi. Hän päätti ryhtyä kokeilemaan Ylikartanossa maatalouden rationalisointia. Ensimmäiseksi oli laitettava kuntoon tuotantotalous. Aivan keskeisimpänä olivat luonnollisesti pellot ja Aaltonen tilasikin vuonna 1922 suunnitelman kartanon peltojen salaojittamiseksi. Salaojitustyö saatiin päätökseen vuonna 1937, jolloin miltei kaikki pellot eli n. 800 hehtaaria oli salaojitettu. Osittain salaojitusta silmälläpitäen aloitettiin myös kartanon tiilitehtaan kehittäminen ja rakentaminen uuteen paikkaan Saviojan varteen. Tavoitteena oli että siellä valmistettaisiin rakennustiilten lisäksi myös salaojatiiliputkia. Savi tiiliin saatiin kartanon mailta, aivan tiilitehtaan läheisyydestä. Peltojen hoidon tehostuessa monipuolistui myös viljeltävien lajikkeiden määrä. 1920–1940-luvuilla pelloilla viljeltiin mm. vehnää, ruista, kauraa, ohraa, heinää, pellavaa, sokerijuurikasta, hernettä, rehukaalia, lanttua ja perunaa.

Aaltonen kehitti Ylikartanoa aktiivisesti myös maito- ja lihatuotannon alalla. Lähtökohdat työhön olivat hyvät, sillä kartanolle oli rakennettu suuri navetta- ja tallirakennus jo 1860-luvulla. Erityisesti sikataloudesta muodostui keskeinen toimintamuoto. Aaltonen rakennutti vuonna 1927 uuden komean kolmekerroksisen punatiilirakennuksen, jossa oli paikka 800 sialle ja 500 porsaalle. Lisäksi Ylikartanolla oli jonkin verran kanoja ja muutamia mehiläisyhdyskuntia. Kartanon meijerirakennus ja jääkellari oli rakennettu vuonna 1871. Voita vietiin myyntiin Helsinkiin ja jopa ulkomaille asti. Aaltonen näki maidossa ja meijerissä kuitenkin myös muita mahdollisuuksia. Hän oli nimittäin lähtenyt 1910-luvulla mukaan tamperelaisen Sarvis Oy:n toimintaan, jossa valmistettiin muovisia tarve-esineitä käyttämällä raaka-aineena maidosta saatavaa kaseiinia. Tuotanto jatkuikin aina 1940-luvulle asti, jolloin tehtiin viimeiset kaseiinitoimitukset Sarvikselle.

Emil Aaltonen oli nuoresta pitäen ollut kiinnostunut tekniikasta. Aaltonen halusi tuoda tehokkaaksi osoittautuneita moderneja koneita myös maatalouden pariin. Huipentumana voidaan pitää kapearaiderautatien rakentamista kartanon alueelle. Aaltosen ajatuksena oli parantaa kartanon peltojen ravinteikkuutta tuottamalla pelloille sekä karjan lantaa että suomutaa. Tätä tarkoitusta varten hän rakennutti vuosien 1923–26 aikana yhteensä 4 kilometriä kapearaiderautatietä, jonka raideleveys oli 60 cm. Kuljetuksia vetämään tuotiin Lokomon valmistama höyryvoimalla kulkenut kapearaideveturi. Höyryveturin käytöstä luovuttiin kuitenkin melko nopeasti ja tilalle hankittiin 1920-luvun puolivälissä raideveturi. Kartanon alueelta raiteet purettiin pois jo 1920-luvun lopulla, mutta suotyömailla kiskoja ja raideveturia käytettiin vielä myöhemminkin. Loput raiteet purettiin pois vuosien 1939–40 aikana. Merkittävämpi vaikutus kartanon pelloille ja tuotannolle olikin traktoreilla. Niiden avulla peltojen kyntö, kylvö ja sadonkorjuu tehostuivat huomattavasti.

Talvi- ja jatkosota vaikuttivat Ylikartanon toimintaan voimakkaasti. Miespuolinen työväki lähti sotaan ja osa kartanon ajoneuvoista ja hevosista otettiin armeijan käyttöön. Varsinainen isku kohtasi kartanoa kuitenkin vasta sodan jälkeen. Vuoden 1945 toukokuussa astui voimaan maanhankintalaki, jonka turvin lunastettiin karjalaisevakoille maata asutettavaksi. Mäntsälässä sujuivat maanlunastukset nopeasti, sillä maata luovutettiin paljolti vapaaehtoisesti. Näin myös Ylikartanossa, josta esimerkiksi molemmat sivutilat Tikkaro ja Mattila myytiin vapaaehtoisella kaupalla karjalaisperheille. Kaikkiaan kartanon mailta sai uuden alun elämälleen 142 Kirvusta ja Koivistosta kotoisin olevaa tilallista, jolloin kartanon kokonaispinta-ala jäi 248 hehtaariin, josta 70 oli peltohehtaareja. Vuonna 1947 päättyi kartanon karjatalous monipäiväiseen huutokauppaan. Samana vuonna päättyi myös meijeritoiminta. Kartanon menettäessä miltei kaiken maan asutuslain myötä, tarjottiin myös työntekijöille mahdollisuus lunastaa maita itselleen Näin kartanon ja Emil Aaltosen perintö saivat jatkajia ihmisistä, joista osa oli ollut kartanon maita muokkaamassa jo useamman sukupolven ajan. Ylikartanon pitkä historia suurmaatalouden harjoittajana oli näin tullut päätökseen.

Syyskuussa 1949 Ylikartano siirtyi Saimi ja Jooseppi Mustakallion haltuun. Tilan toiminta jatkui näin uuden sukupolven huolehtimana. Kartanon päärakennusta uudistettiin. Sinne saatiin vesijohto, erilliset kylpyhuoneet ja keskuslämmitys. Vuonna 1955 Saimi ja Jooseppi Mustakallio lahjoittivat Nummisten koulun tontin Mäntsälän kunnalle. Vähitellen vielä olemassa olevia toimintoja karsittiin lisää. 1950-luvulla kartanon tiilitehtaan toiminta lopetettiin, sillä tiilien kysyntä loppui asunto- ja talousrakennustuotannon hiipuessa. Samoin sahan toiminta päättyi. Sikatalous oli tilan toiminnan keskeinen muoto aina 1960-luvun lopulle saakka. 1970-luvun alussa sikataloudesta luovuttiin ja aloitettiin lihakarjan kasvatus, josta taas luovuttiin 1990-luvulla. Vuonna 1977 kartanon isännäksi tuli Jooseppi ja Saimi Mustakallion poika Antti Mustakallio. Emil Aaltosen tyttären pojanpojan Kari Mustakallion haltuun kartano siirtyi vuonna 1993.