Emil Aaltonen
1869-1949
Emil Aaltonen (vuoteen 1890 Widell) syntyi Sääksmäen pitäjän Metsäkansassa 29.8.1869 talollisen poikana.
Isä menetti kuitenkin tilansa katovuosien vaikeuksissa ja siirtyi työmieheksi Toijalan ratatyömaalle. Hän kuoli melko nuorena ja perheen seitsemän lasta jäi äidin huollettaviksi.
Emil, jonka tiedetään haaveilleen sepän ammatista, pantiin kuitenkin hentoutensa vuoksi suutarin oppiin 13-vuotiaana.
Ajan tavan mukaan kulki sääksmäkeläinen suutarimestari Sohlman oppipoikansa kanssa talosta taloon mukanaan vain tarpeellisimmat työvälineet, lestit, veitsi, naskali, hohtimet ja vasara, puunaulat ja pikilangat.
Mestarin maksama oppipojan palkka oli housut, paita ja saapaspari vuodessa. Kolmivuotisen oppiajan jälkeen Emil Aaltonen siirtyi vielä kahdeksi vuodeksi Hattulan Nihattulaan suutarimestari Grönlundin verstaaseen, missä hän oppi myös hienompien jalkineiden valmistamista ja korjaamista.
Emil Aaltonen oli 19-vuotias suutarimestari, kun hän aloitti itsenäisenä yrittäjänä ensin yksin, pian pikkuveli oppipoikanaan vuokratiloissa Nihattulassa.
Aluksi talvet kierrettiin vielä vanhaan tapaan talosta taloon. Verstaallakin työt tehtiin käsin apuna yksi ompelukone.
Lisäoppia Aaltonen sai läheisen Parolan leirialueen venäläisten upseerien tavallista vaativammista tilauksista.
Joskus nuoren mestarin korjattavaksi tuotiin ulkolaisia tehdasvalmisteisia kenkiä.
Toisin kuin jotkut mestarit, jotka esittivät ammattikunnalle kieltäytymistä tehdaskenkien korjaamisesta, Aaltonen osti kenkäparin asiakkaalta, purki sen ja tutki huolellisesti sen valmistusmenetelmiä.
Aaltonen hankki suuremmat työtilat Hattulan Linnamäeltä. Ompelukoneiden määrä nousi kymmeneen ja työntekijöitäkin oli parhaimmillaan 15.
Tuotteilla oli hyvä menekki niin Helsingissä kuin Hämeenlinnassa, missä Aaltonen avasi kaksi omaa myymälää.
Emil Aaltonen avioitui vuonna l896 Olga Malisen kanssa. Vaimon aloitteesta tuotevalikoimaa laajennettiin nahan jätepaloista valmistetuilla tupakkakukkaroilla ja rukkasilla sekä öljytakeilla.
Hattulan Jalintehdas
Aaltonen osti vuonna 1902 käytetyt, alunperin amerikkalaiset kenkätehtaan koneet ja perusti Hattulan Jalintehtaan.
Pian tuotannon laajentuessa vanhat tilat kävivät ahtaiksi. Talvella 1904 aloitettiin työt Aaltosen suunnittelemassa uudessa, kaksikerroksisessa, hirsirakenteisessa tehtaassa.
Työntekijöitä oli jo 50 ja saman verran valmistui kenkäpareja päivittäin. Tuotteiden menekki oli hyvä, sillä nyt kyettiin valmistamaan jalkineet aikaisempaa huokeammalla laadusta tinkimättä.
Talvella 1905 vanha tehdasrakennus paloi ja vain osa koneista saatiin pelastetuksi. Onnettomuudet kasautuivat, sillä pari kuukautta myöhemmin kuoli Aaltosen Olga-vaimo.
Tässä vaiheessa Aaltonen harkitsi eri vaihtoehtoja: luopumista koko jalkinetuotannosta tai uuden tehtaan rakentamista Hattulaan, Hämeenlinnaan tai Tampereelle.
Aaltosen kenkätehdas O.Y
Tampereen Kenkätehtaan yritysmuoto muutettiin vuonna 1917 osakeyhtiöksi ja toiminimeksi tuli Aaltosen Kenkätehdas O.Y.
Tosiasiallinen omistus jäi edelleenkin Emil Aaltoselle. Yritys oli kasvanut suuryritykseksi, jonka työntekijät muodostivat kolmanneksen koko maan kenkäteollisuuden työläisistä.
Aaltosen Kenkätehdas O.Y:n sosiaalisen toiminnan päämuoto oli asunnon saannin helpottaminen tehtaan työntekijöille. Yhtiö rakennutti mm. suuret asuintalot Pikilinnan (1924), Sorsapuiston (1937) ja Akolinnan (1941). Työntekijöiden oman asunnon hankkimista yhtiö tuki antamalla halpakorkoisia lainoja.
Tampereen kenkätehdas
Emil Aaltonen valitsi Tampereen uuden tehtaansa sijoituspaikaksi. Tampere oli tuolloin leimallisesti teollisuuskaupunki.
Lähes 40 000 tamperelaisesta 2/3 sai toimeentulonsa teollisuudesta, pääosin tekstiiliteollisuudesta. Yhtään kenkätehdasta kaupungissa ei tuolloin vielä ollut.
Aaltonen päätti ostaa Tammelan kaupunginosasta Kyllikinkatu 19 konkurssiin menneen keppitehtaan kiinteistön, missä toiminta aloitettiin vielä vuoden 1905 aikana toiminimellä Tampereen Kenkätehdas.
Toiminta lähti heti rivakasti käyntiin. Ensimmäisenä täytenä työvuotena kasvoi työntekijöiden määrä yli sadan ja tuotanto 20 000 kenkäpariin. Pian Tampereen Kenkätehtaan jälkeen perustettiin kaupunkiin useita kenkätehtaita. Osa niistä kasvoi suuriksi, Aaltosen kanssa kilpaileviksi tuotantolaitoksiksi.
Vuonna 1910 Aaltonen osti kasvavan tuotannon tarpeisiin koko viereisen korttelin Tammelan torin laidasta ja siirsi tehtaansa sinne entisen tapettitehtaan tiloihin. Vuosina 1913-28 rakennettiin koko korttelin kattava kaunis tehdasrakennus arkkitehti Lambert Petterssonin suunnitelmien mukaan.
Aaltosen kenkätehtaan sisaryhtiöt
Sota-ajat olivat yleensä Tampereen suurille kenkätehtaille kasvun aikaa. Vaikeammin koetteli kenkäteollisuutta 30-luvun lama, joka sulki monta suurempaakin kenkätehdasta.
Aaltosen Kenkätehdas osti näistä kaksi tunnettua yritystä, Attilan ja Solenan tehtaat. Aikaisemmin oli yhtiöön jo liitetty Korkeakosken Kenkätehdas Oy. Näiden tehtaiden välillä suoritettiin työnjako siten, että Solena valmisti kevyitä naisten kenkiä, Attila miesten ja naisten reunoskenkiä ja Korkeakoski miesten kenkiä ja saappaita.
Tehtaat toimivat toistensa kanssa kilpailevina sisaryhtiöinä vuoteen 1940, jolloin ne sulautettiin Aaltosen Kenkätehtaaseen. Yhtiön työntekijämäärä oli yli 1300.
Yhtiön laajetessa muodostui raaka-aineen saanti yhä tärkeämmäksi tekijäksi. Niinpä vuonna 1925 Emil Aaltonen Viialan Nahkatehdas Oy:n, joka laajennusten jälkeen pystyi käytännöllisesti katsoen tyydyttämään yhtiön kaikkien kenkätehtaitten nahan tarpeen.
Erilaisia kemiallisia tuotteita mm. kenkävärejä valmistavan tehtaan Oy Teknikan Aaltosen Kenkätehdas O.Y. osti vuonna 1936.
Ensimmäisen maailmansodan aiheuttaman pulakauden loputtua innostuttiin Euroopassa muodista ja sen vaihteluista.
Suomessa maaseudulla tavat muuttuivat hitaasti ja musta varsikenkä pysyi suosittuna jalkineena.
Kaupunkilaiset seurasivat kuitenkin eurooppalaisia muotivirtauksia ja ihailivat ulkolaisia kenkiä. Aaltosen Kenkätehtaalla, jonka tärkeimpänä tuotemerkkinä oli perisuomalainen Vakuuskenkä, ryhdyttiin valmistamaan naisten muotikenkiä mm. Nelly-nimellä.
Laman jälkeen, 1930-luvun lopulla Aaltosen Kenkätehtaan mallisto kasvoi noin 4500 mallia käsittäväksi ja kahdesta väristä, mustasta ja ruskeasta alkanut värikartta sisälsi lähes 600 vivahdetta. Aaltosen Kenkätehdas osallistui tuotteillaan myös kansainvälisiin näyttelyihin hyvällä menestyksellä saaden mm. Barcelonan maailmannäyttelyssä vuonna 1930 kultamitalin.
O.Y Lokomo AB
Tampereelle perustettiin vuonna 1915 uusi konepaja höyryveturituotantoa varten. Emil Aaltonen oli alunperin yksi tämän Oy Lokomo Ab:n osakkaista.
10 toimintavuoden jälkeen yritys siirtyi käytännössä kokonaan Aaltosen omistukseen.
Lokomossa ryhdyttiin valmistamaan veturien ohella mm. tiehöyliä, alasimia, ankkureita ja raitiovaunutarvikkeita.
Selluloosateollisuus ja puolustusministeriö olivat huomattavia tilaajia 1930-luvulla. Sodan aikana tehdas palveli lähinnä puolustusvoimia ja sodan jälkeen olivat vuorossa sotakorvaustoimitukset. Aaltosen aikana yhtiö laajeni 1300 työntekijän tuotantolaitokseksi.
Sarvis O.Y
Vuonna 1921 perustettu Sarvis Oy oli maamme muoviteollisuuden varhaisin edustaja. Uuden yrityksen osakkeenomistajaksi – ja viisi vuotta myöhemmin lähes koko osakekannan omistajaksi – Aaltosen houkutteli mahdollisuus käyttää teollisuuden raaka-aineena Mäntsälän maatilalla kertyvää kuoritun maidon ylijäämää, kaseiinia.
Sarvis Oy valmisti aitoa sarveisainetta muistuttavaa galaliittia, josta valmistettiin aluksi nappeja, kampoja, kynänvarsia ja brodeerauspuikkoja.
Parin vuoden kuluttua tuotantoon tuli erittäin suosituksi osoittautuneet lampunvarjostimet. Kun muoviteollisuus sodan jälkeen alkoi voimakkaasti kehittyä, oli 400 työntekijän Sarvis maan suurimpia. Tehtaalla valmistettiin osia mm. auto-, lentokone- ja kutomateollisuudelle ja niinkin yllättäviä tuotteita kuin kameroita ja äänilevyjä.
Tieteen ja taiteen tukija
Kuvataiteet ja maanviljely olivat etusijalla Emil Aaltosen harrastuksissa. Näiden lisäksi hän harrasti mm. tähtitiedettä.
Aaltonen keräsi oloissamme mittavan, 250 teosta käsittävän taidekokoelman, josta osa on nyt esillä Pyynikinlinnassa. Ensimmäiset taidehankinnat Aaltonen teki jo 1910-luvulla, mutta taidekokoelmasta voidaan puhua vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Pyynikinlinnankin ostamiseen vuonna 1932 lienee tärkeänä motiivina ollut hyvän ja paloturvallisen ympäristön luominen taidekokoelmalle.
Emil Aaltosen mielestä kasvava taloudellinen hyvinvointi on mahdollista vain siellä, missä kansallinen kulttuuri on korkealla tasolla. Sen vuoksi hän halusi lahjoittaa osan työnsä tuotosta suomalaisen kulttuurin tukemiseen.
Tamperelaisille Emil Aaltonen lahjoitti mm. peruspääoman kaupunginkirjaston rakentamista varten. Kirjastorakennuksen valmistuttua pystytettiin sen edustalle puistoon Emil Aaltosen varoin Wäinö Aaltosen veistämä Aleksis Kivi -patsas.
Suomalaisen tieteellisen työn tukemiseksi hän perusti Emil Aaltosen Säätiön vuonna 1937.
Turun Yliopisto sai tukea useampia kertoja. Erityisen merkittävä oli professori U.L. Lehtosen lähes 4500 nidettä käsittävän kirjaston ostaminen Turun Yliopiston kirjastolle.
Synnyinseutuaan Aaltonen muisti rakennuttamalla Metsäkansan kirkon. Lahjoituksilla hän tuki myös Korkeakosken ja Viialan kirkkojen rakentamista.
Suurmaatalouden harjoittaja
Emil Aaltonen hankki Andersbergin kartanon omistukseensa syksyllä 1917 ja samalla hän muutti sen nimen Ylikartanoksi. Aaltosen syyt suuren maatilan hankkimiselle olivat hyvin selkeät. Vuoden 1917 aikana kävi elintarviketarjonta Tampereella niin huonoksi että työväki ei tahtonut saada itselleen välttämättömimpiäkään tarvikkeita.
Tässä tilanteessa Aaltonen näki välttämättömäksi jonkin suuren maatilan ostamisen.
Sisällissodan päätyttyä ja pahimman pulakauden alkaessa hellittää ei Aaltonen enää malttanutkaan luopua Ylikartanosta. Aaltosen ryhtyi omiensa sanojensa mukaan kokeilemaan Ylikartanossa maatalouden rationalisoimista.
Aaltonen kehitti kartanosta suurtilan, jossa tuotettiin monipuolisesti erityyppisiä maatalouden tuotteita. Tuotantotavat olivat monipuolisia ja osittain kokeellisia. Sama innovatiivisuus, joka näkyi tehtaissa, ilmeni myös Ylikartanossa.
Varsinkin sikataloudesta muodostui yksi keskeisiä toimintamuotoja kartanolla. Aaltonen antoi purkaa Ylikartanon vanhan melko pienen sikalan ja rakennutti vuonna 1927 uuden komean kolmekerroksisen punatiilirakennuksen, jossa oli paikka 800 sialle ja 500 porsaalle.
Eräänlaisena huipentumana voidaan pitää kapearaiderautatien rakentamista kartanon alueelle. Aaltosen ajatuksena oli parantaa kartanon peltojen ravinteikkuutta tuottamalla pelloille sekä karjan lantaa että suomutaa Multasuolta.
Tätä tarkoitusta varten hän rakennutti vuosien 1923-26 aikana yhteensä 4 kilometriä kapearaiderautatietä, jonka raideleveys oli 60 cm. Kuljetuksia vetämään tuotiin Tampereelta konepajayhtiö Lokomon valmistama höyryvoimalla kulkenut kapearaideveturi. Höyryveturin käytöstä luovuttiin kuitenkin melko nopeasti. Merkittävämpi vaikutus kartanon pelloille ja tuotannolle oli traktoreilla, joiden avulla peltojen kyntö, kylvö ja sadonkorjuu tehostuivat huomattavasti.
Vuoden 1945 toukokuussa astui voimaan maanhankintalaki, jonka turvin lunastettiin karjalaisevakoille maata asutettavaksi. Kaikkiaan kartanon mailta sai uuden alun elämälleen 1940-luvun toisella puoliskolla 142 tilallista, jolloin kartanon kokonaispinta-ala jäi 248 hehtaariin.
Vuonna 1947 päättyi kartanon karjatalous monipäiväiseen huutokauppaan. Huutokaupassa myytiin myös paljon muuta irtainta omaisuutta. Ylikartanon pitkä historia suurmaatalouden harjoittajana oli tullut päätökseen. Tapahtuneen jälkeen Emil Aaltosen käynnit Ylikartanolla vähenivät, toki korkea ikäkin jo verotti voimia. Syyskuussa 1949 Ylikartano siirtyi Saimi ja Jooseppi Mustakallion haltuun. Saman vuoden joulukuussa Emil Aaltonen nukkui pois. Näin päättyi Ylikartanon ja Emil Aaltosen yhteinen taival.
Emil Aaltosen elämänvaiheet 1869-1949
1869
Emil Aaltonen (vuoteen 1890 Widell) syntyy 29.8.1869 Sääksmäellä Metsäkansassa.
1884-87
Suutarin oppipoikana Sääksmäellä.
1887-89
1889-92
1892
1896
1898-1901
1902
1904
1905
1910
1913-28
1915-18
1915
1917
1919
1921
1924
1925
Aaltosen Kenkätehdas Oy ostaa Viialan Nahkatehdas Oy:n. Lokomo Oy:n lähes koko osakekanta siirtyy Aaltoselle.
1926
Aaltosen Kenkätehdas Oy ostaa Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas Oy:n Korkeakoskella. Sarvis Oy:n lähes koko osakekanta siirtyy Aaltoselle.
1927
Aaltosen Kenkätehtaan vuosituotanto ylittää puolen miljoonan kenkäparin rajan. Tuotemerkkejä on Vakuuskengän lisäksi mm. Valio ja Nelly. Työntekijöiden määrä on 550.
1928
Aleksis Kiven patsas Tampereen kirjastopuistoon toteutetaan Aaltosen lahjoituksen tuella. Aaltonen ostaa ja lahjoittaa U.L. Lehtosen 4500 niteen kirjaston Turun Yliopiston kirjastolle.
1929
Emil Aaltonen saa Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin 18.9.1929.
1930
Aaltosen Kenkätehtaan naisten juhlakengät saavat kultamitalin Barcelonan maailmannäyttelyssä.
1931-34
Aaltosen Kenkätehdas Oy ostaa Oy Attilan kenkätehtaan, Oy Solenan kenkätehtaan ja OY Teknika AB:n. 1930-luvun loppupuolella Aaltosen kenkätehtaiden mallistoon kuuluu noin 4500 mallia ja värikarttaan 600 vivahdetta.
1937
Emil Aaltonen perustaa nimeään kantavan säätiön suomenkielisten tutkijoiden luovan tieteellisen työn tukemiseksi. Sorsapuiston asuintalo valmistuu.
1939
Aaltoselle myönnetään vuorineuvoksen arvonimi. Aaltonen lahjoittaa varat synnyinseutunsa Metsäkansan kirkon rakentamiseksi sekä tukee myöhemmin myös Korkeakosken ja Viialan kirkkojen rakentamista.
1940
Aaltosen Kenkätehdas Oy:n ostamat kenkätehtaat ja nahkatehdas sulautetaan yhtiöön, jonka työntekijämääräksi tulee 1300.
1941
1947
Aaltonen luopuu 78-vuotiaana toimitusjohtajan tehtävistä. Aaltosen omistamissa teollisuuslaitoksissa on tuolloin yli 3000 työntekijää.
1949
Emil Aaltonen kuolee 16.12.1949 Tampereella.
Artio Oy
