Vuorineuvos Emil Aaltosen (1869-1949) kiinnostus kulttuuria kohtaan heräsi jo nuorella iällä Hattulassa 1800-luvun lopulla. Fennomaanisen ideologian vaikutuksesta johtoajatukseksi kulttuurin saralla muodostui näkemys taiteesta ja taiteilijoista kansallisen identiteetin rakentajina. Tämä johdatteli tutkimaan taiteen historiaa käsittelevää kirjallisuutta. Näistä lähtökohdista virisi lopulta innostus oman taidekokoelman keräämiseen.

1910–1940-luvuilla kokoelmaan karttui teoksia kaikkiaan noin 250 kappaletta. Erityisenä voidaan pitää 11.11.1931 ja 28.1.1932 tapahtuneita Eliel Aspelin-Haapkylän kokoelmaan kuuluneiden teosten hankintoja. Taidehankinnoissaan Aaltonen luotti paljolti omaan makuunsa. Jos teos miellytti, se siirtyi kokoelmaan. Tarvittaessa hän tukeutui mm. taiteilija Kaarlo Atran tai taidehistorioitsija Bertel Hintzen tukeen. Strindbergin taidesalonkiin Aaltosella oli myös hyvät yhteydet.

Kokoelma koostuu pääasiassa teoksista suomalaisen taiteen kultakaudelta 1800-luvulta. Keskeisiä taiteilijoita ovat Fredrik Ahlstedt, Gunnar Berndtson, Elin Danielson-Gambogi, Albert Edelfelt, Robert Wilhelm Ekman, Antti Favén, Akseli Gallén-Kallela, Werner Holmberg, Eero Järnefelt, Alexander Lauréus, Hjalmar Munsterhjelm, Väinö Richard Rautalin, Helene Schjerfbeck, Johannes Takanen, Victor Westerholm, Maria Wiik, von Wrightin –veljekset ja Victoria Åberg. Oma keskeinen osansa kokoelmassa on Antti Favénin muotokuvataiteella. Myös vanhempi ulkomainen taide on kokoelmassa edustettuna. Ensimmäisiä kokoelmahankintoja oli italialaisen kuvanveistäjän Cesare Zocchin marmoriveistos Nuori Michelangelo Brysselin maailmannäyttelystä vuonna 1910. Muita ulkomaisia taiteilijoita ovat esimerkiksi Francois Bonnet, Louis Jean Fracois Lagrenée, L. L. Louch, Eugene Verboeckhoven, Claude Joseph Vernet ja Philips Wouverman.

Myös paikallinen Tampereen taide-elämä kiinnosti Aaltosta. Taiteilija Erkki Kulovesi muisteli miten Aaltonen oli tuttu vieras paikallisten taiteilijoiden näyttelyiden avajaisissa. Tämä näkyi myös kokoelmassa Artturi Aarteen, Gabriel Engbergin, Lennu Juvelan, Valfrid Kauhasen, Kalle Löytänän ja Martta Helmisen teosten muodossa. Kuloveden mukaan Aaltosesta huokui arvostus taidetta ja kunnioitus taiteen tekijöitä kohtaan. Tampereella Aaltonen oli myös mukana julkisen taiteen hankinnoissa. Vuonna 1925 hän lahjoitti Tampereen kaupungille Josef Alasen maalauksen Klaus ja Elina. Hän lahjoitti myös varoja vuonna 1928 paljastettua, Wäinö Aaltosen veistämää Aleksis Kiven patsasta varten. Tampereen Taidemuseota perustettaessa Aaltoselta kysyttiin 1920-luvun lopulla neuvoa viljamakasiinin soveltuvuudesta museokäyttöön. Vastauksessaan hän totesi: ”Kaunis rakennus, sopiva paikka, taloudellisesti edullinen ratkaisu”.

Ajatuksiaan taiteesta Emil Aaltonen ei kirjannut ylös eikä hän myöskään laatinut kokoelmasta kattavaa luetteloa. Ehkäpä tarkkaa luettelointia olennaisempaa oli teosten suoma esteettinen nautinto. Modernia taidetta kokoelmaan ei karttunut. Tässä saattoi painaa sama ajatus kuin suhteessa kirjallisuuteen, jossa Aaltosen mukaan Aleksis Kiven kieli tuntui olevan lähempänä elävää elämää ja elävien ihmisten puhumaa kieltä kuin nykykirjallisuus. Se oli kotoisampaa ja ymmärrettävämpää.

Vuorineuvos Emil Aaltosen kuoleman jälkeen osa kokoelmasta siirtyi jälkipolvelle ja osa Emil Aaltosen Säätiölle, joka lahjoitti sen edelleen Tampereen Taideyhdistys ry:lle. Teoksia on siis niin yksityis- kuin museokokoelmissa. Tampereen Taideyhdistys ry:n kokoelmista suuri osa on talletettuna Tampereen taidemuseossa, osa Emil Aaltosen museossa. Museon perustamisen jälkeen museo on saanut suvulta pitkäaikaistalletukseen kokoelman keskeisiä teoksia. Lisäksi museo sai vuonna 2013 Emil Aaltosen tyttärentyttäreltä Kirsti Berglundilta merkittävän taide- ja esinelahjoituksen. Museon kokoelmaan on myös hankittu muutamia Emil Aaltosen taidekokoelmaan kuuluneita maalauksia.

Kokoelmanäyttely

Museossa tällä hetkellä esillä olevan kokoelmanäyttelyn kautta tulevat suomalaisen 1800-luvun maalaustaiteen vaiheet tutuiksi. Ensimmäisinä suomalaisina taiteilijoina kosketuksia kansainväliseen taiteen maailmaan ottivat esimerkiksi Robert Wilhelm Ekman, jolta esillä on mm. maalaus Lemminkäinen tulisella järvellä (1867) ja Alexander Lauréus, jolta esillä mm. teos Viininviljelijän perhe (1822). Heidän taiteessaan näkyy niin ateljeemaalauksen pitkä perinne kuin myös ajalle ominaisen romantiikan vaikutus. Vähitellen suomalaiset taiteilijat lähtivät yhä runsaslukuisempana joukkona ulkomaille vaikutteita saamaan. 1800-luvun puolivälissä Saksan Düsseldorf toimi suunnannäyttäjänä. Siellä opiskelivat mm. Werner Holmberg Poppelikuja (1857) ja Fanny Churberg Maisema (1880). Otettiin ensimmäisiä varovaisia askeleita ulkoilmamaalauksen suuntaan.

1800-luvun toisella puoliskolla taiteilijat alkoivat toden teolla kiinnostua ulkoilmamaalauksesta, jonka keskukseksi muodostui Pariisi. Ranskalaisten taiteilijoiden jalanjäljissä kulki suuri joukko suomalaisiakin taiteilijoita. Näitä naturalismin ja realismin periaatteiden seuraajia ovat näyttelyssä mm. Albert Edelfelt, Helene Schjerfbeck, Maria Wiik ja Fredrik Ahlstedt.

1900-luvun puolelle tultaessa taiteen kenttä pirstoutui yhä laajempaan tyylien kirjoon. Symbolismi oli yksi vallitsevista tyylisuunnista. Sen omaksui suomalaisista mm. Hugo Simberg, jonka maalaus Lammastyttö (1913) liikkuukin mielenkiintoisella tavalla symboliikan ja naturalismin välillä. Samaa vuosisataa edustaa myös Antti Favén vuonna 1935 maalaamillaan muotokuvillaan Emil Aaltosesta ja tämän tyttäristä Saimi Mustakalliosta ja Elsa Kivekkäästä.

Kokoelmanäyttelyn taiteilijoita ovat myös Nina Ahlstedt, Gunnar Berndtson, Elin Danielson-Gambogi, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Hjalmar Munsterhjelm, Väinö Rautalin, Ferdinand von Wright, Magnus von Wright, Viktoria Åberg ja Johannes Takanen. Kokoelman vanhempaa ulkomaista taidetta edustavat mm. Francesco di Girolamo da Santacroce III, Barbieri Giovanni Franceso Gurecino, Louis Jean Fracois Lagrenée, Michiel Mierefelt ja Pietro della Vecchia. Heidän lisäkseen esillä on lukuisa joukko teoksia tuntemattomiksi jääneiltä taiteilijoilta.

Emil Aaltosen taideaarteet -kirja

Vuonna 2014 julkaistu Emil Aaltosen taideaarteet -kirja avaa näköalan vuorineuvos Emil Aaltoseen taiteen ystävänä. Se tuo esiin taidekokoelman sellaisena kuin se vuorineuvos Emil Aaltoselle Pyynikinlinnassa näyttäytyi.  Mielenkiintoisia näkökulmia kokoelman taiteilijoihin ja teoksiin luovat asiantuntijoiden kirjoittamat artikkelit. Taidehistorioitsija Hanne Selkokari käsittelee kokoelmiin ja keräämiseen liittyviä teemoja, taidehistorian professori emerita Riitta Konttinen tarkastelee kokoelman naistaiteilijoita, Tampereen taidemuseon näyttelypäällikkö Tapani Pennanen von Wright-veljesten teoksia, taidehistorioitsija Anne-Maria Pennonen avaa uusia näkökulmia Werner Holmbergin Poppelikuja-maalaukseen, taidehistorioitsija Helmiriitta Sariola syventyy Albert Edelfeltin teoksiin, taidehistorian dosentti Ulla Vihanta nostaa esiin Antti Favénin maalaamat muotokuvat ja taidehistorioitsija Minerva Keltanen tarkastelee kokoelman ulkomaisen taiteen osuutta. Kirjaan on myös koottu läpileikkaus Emil Aaltosen taidekokoelmaa koskevista lehtiartikkeleista 1930–1940-luvuilta.

Kirjan on toimittanut Mika Törmä ja sen on julkaissut Emil Aaltosen Säätiön Teollisen kulttuurin tutkimusrahasto. Kirjassa on 120 sivua.